Olin suunnitellut, että ensi viikolla askartelemme joka päivä jotain pientä jouluista. Alkuviikosta kuulin, että kaksi hoiutolastani ovatkin poissa ensi viikon, koska lähtevät mummolaan lomailemaan, joten suunnitelmat menivät vähän uusiksi. Tuttu homma tässä työssä, että illalla suunniteltu ei välttämättä päde enää aamulla :)

Maanantaina aloitimme päivän maalaamalla kolmannen adventtikynttilän, värinä tällä kerralla valkoinen sormiväri. Ennen ulosmenoa lauloimme ja leikimme vielä tuttuja joululauluja-ja leikkejä. Joululauluja laulamme toki joka päivä, mutta nyt pidimme vähän pidemmän laulutuokion.

Joulukalenterin maanantain tehtävänä oli tehdä Tonttulan taivaalle lintuja. Linnut tehtiin mustalla ja valkoisella sormivärillä. Ensin mustalla kaksi pallukkaa vierekkäin ja sitten valkoisella toisen mustan päälle siivet. Lopuksi vielä piirsivät linnuille nokat ja jalat. Osa lapsista teki taivaaan täyteen lintuja, osalle riitti pieni, sievä parvi. Samantien alkoivat miettimään, että tuleekohan kalenterin luukusta jonain päivänä linnuille ruokaa. Sitä jäimme jännittyneinä odottelemaan ;)

Tiistaina kukin löysi kalenteripussistaan ison kasan valoisia silkkipaperineliöitä. Heti keksittiin, että niistä tehdään varmaan lumipalloja. Tontut kuulemma haluavat leikkiä lumisotaa :) No, tontut eivät sitten leikkineetkään lumisotaa, vaan päättivät rakentaa lumipalloista lumilyhdyn Tontulan pihalle.

Keskiviikkona pussista löytyi iso, kultainen, pehmeä tähti joulukuusen latvaan liimattavaksi.

Torstaina pussista löytyi ihmeellisiä osia. Ruskeaan kartonkiin oli piirretty osia, jotka piti leikata. Aikansa ihmeteltyämme niitä lapset keksivät, että niistähän tulee lintulauta! Totta :) Leikattu ja liimattu lintulauta liimattiin talon pihaan. Valmiiseen lintulautaan liimattiin myös linnuille jyviä -ohranjyviä. Linnuilla oli ollut niin kova nälkä, että yksikin lapsi liimaili jyviä pitkin pihaa. Yhden lintulauta peittyi ihan kokonaan jyviin :)

Tänään perjantaina joulukalenteripussista löytyi jälleen yksi tonttuasukas talon pihaan liimattavaksi. Tonttulan piha -kalenteri alkaa muuten olla jo aika upean näköinen. Hieno taulu!

Tällä viikolla ollaan askarreltu muutakin kuin kalenteriamme. Alkusyksystä eräällä metsäretkellämme keräsimme käpyjä tonttuja varten. Nyt oli sitten tullut aika kurkistaa laatikkoon, että mitäs kävyille onkaan tapahtunut. Nehän olivat vallan auenneet! Joten ei muuta, kun huovasta leikkaamaan tonttulakki, joka liimattiin pieneen valkoiseen massapalloon. Lakin alle piirrettiin silmät ja suu. Massapallo liimattiin kävyn leveämpään päähän. Minä neuloin tonttulakin päähän pienen pienen kulkusen sekä langan, josta käpytontun saa roikkumaan.

Toisenkin pikkutontun olemme askarrelleet tällä viikolla. Tontun vartalona on valmis puinen "palkikka", johon pyöriteltiin harmaata huopalankaa puvuksi. Päähän liimattiin punaisesta neuloksesta leikattu tonttulakki. Nenäksi pieni, puinen helmi ja nenän alle parta, joka oli valmista parta-ainesta. Tämä tonttu sai alleen punaisen kelkan, jotka olen ostanut valmiina.

Tänään perjantaina lapset askartelivat hyasintin. Vartena talouspaperihylsy, johon rypisteltiin ja liimailtiin vaaleanpunaisia (lasten valitsema väri) silkkipaperineliöitä. Kun niitä oli riittävästi, putki liimattiin tyhjään viilipurkkiin. Hylsyn ympärille, purkin pohjalle laitettiin palanen vihreää silkkipaperia. Vihreästä kartongista leikattiin vielä soikeita lehtiä kukan varrelle. Lopuksi purkin ympärille kiedottiin foliota. Ja niin oli aivan upeat kukat valmiina.

 Kotiin olikin tänään hurjan paljon viemistä, sillä kaksi lasta jäi joululomalle ja samalla sai kaksi muutakin viedä isot pussit kotiin.