Tämä kirjoitus olikin jäänyt päivittämättä...mutta laitetaan se nyt näkyviin:) Kirjoitettu siis kaksi viikkoa sitten.

 

Pakkanen on täälläkin pysytellyt yli ja alle -20 koko viikon. Me ollaan kuitenkin ulkoiltu joka aamupäivä jonkun aikaa. Kunnon vaatteet ja koko ajan liikettä niin hyvin on tarjennut. Tänään ollaan tosin oltu sisällä. Ollaan pidetty discoa Smurffien tahtiin, pelailtu ja leivottiin sämpylöitäkin välipalaksi ja kotiin vietäviksi. 

Tämä viikko on Perunaviikko, jota mekin olemme viettäneet syömällä päivittäin perunaa eri muodossa. Maanantaina juttelimme perunasta ja eri perunaruuista ja jokainen sai valita perunaruuan tälle viikolle. ”Sääntönä” vain se, että peruna oli  joka päivä eri muodossa valmistettu. Maanantaina myös leivoimme ystävänpäiväkeksejä. Ihan valmismurotaikinasta painelivat sydänmuotilla keksejä, jotka koristeltiin sydännonparelleilla. Toki niitä omiakin muotoja tehtiin ja lumiukko olikin varsin suosittu keksinmuoto.

Keskiviikkona perunaviikon kunniaksi painoimme perunoilla erilaisia kuvioita. Ensin teimme valmiiksi metsämaiseman, jota on tehty pieneen pahvilaatikkoon. Olin kaivertanut perunaan kuun ja toisiin tähtiä. Nämä sitten painettiin metsämaiseman seinälle. Iltapäivällä metsään muutti jo aiemmin lasten askartelemat linnut.

 

Tuon työn jälkeen painatus oli vapaata eli papereille eri väreillä erilaisia kuvioita. Perunapainantaa emme ole käyttäneetkään ties koska, joten se oli lapsista hirmuhauskaa. Kun loppui innostus painella "pelkkiä" kuvioita, alkoi sotkeminen :) Eri värien sotkeminen nimittäin. Kokeiltiin eri värejä, että mitä yhdistelemällä saadaan mitäkin väriä aikaiseksi.

(argh, miksi osa kuvista tulee väärinpäin?)

 

Teemaviikot on hauskoja ja monipuolisia. Onneksi Suomen kaksviksetkin ovat tämän huomanneet ja antavat meille välillä valmiit kasvikset, joiden mukaan suunnitella viikkoa :)

 

Perunaviikon ruokalistamme oli seuraavanlainen:

ma keitetyt perunat, jauhelihakastike
ti yrttilohkoperunat, uunilohi
ke pyttipannu
to kalakeitto
pe ranskalaiset, nauravat nakit ja lihapullat