Suomen kasvikset on merkinnyt tämän viikon teemakasvikseksi omenan, eli mekin vietimme hoidossa omenaviikkoa. Lähinnä puhuimme omenasta. Joka päivä oli myös tarjolla erilaista välipalaa omenasta valmistettuna. Näitä suunnittelimme viime viikolla yhdessä lasten kanssa.

maanantai:

omenaa perusmuodossa, lasten toiveesta lohkoina

 tiistai:

omenakakkua

 keskiviikko:

omenakiisseliä

 torstai:

omenalättyjä -kuvaaja ei kerennyt paikalla tarpeeksi ajoissa ;)

 

perjantai:

omenamuroja

 

Torstaina vuodenaikapuustamme lensivät kesäperhoset omiin koteihin ja tilalle kasvoi omenoita. Omenat on tehty huovasta. Kaksi huopapalasta on liimattu reunoista kiinni (ne oli tarkoitus ommella harsinpistoin, mutta tämä hoitotäti on kadottanut neulat, jolla lapset olisivat voineet ommella!), täytetty vanulla, liimattu lehti vihreästä huovasta ja ruskeasta piipunrassista laitettu vielä kanta. Tytöt tekivät kaksi omenaa, pojille riitti yksi :)

 

Tässä vielä lähikuvaa yhdestä ompusta:

 

Meidän oli tarkoitus tällä viikolla painaa omenalla samaan tyyliin kuin perunallakin olemme tehneet. Mutta syysmyrsky vesisateineen ja isoinen vesilammikoineen piti meidät tiukasti ulkona sotkemassa, joten toiseen kertaan jäi. En ollut kertonut lapsille tuosta omenapainannasta mitään, joten yllärinä sitten joskus teemme sitä.