Askartelimme halloweenin kunniaksi aaveet.

Edessä oleva on sivuttain, joten siitä näkee, että aave on tehty kertakäyttömukiin. Päällä (eli kupin pohjaosassa) on viilto, johon kartongista leikattu aave on upotettu. Erittäin yksinkertainen mutta sillä pystyi taas hyvin leikkimään. Meillä ainakin aaveet kurkistelivat joka nurkasta ja säikyttelivät ihmisiä...

Lapset tekivät myös monta päivää "halloween-lehteä". Lehti koostuu Halloween -nimisestä mainoslehtisestä, jossa on pukuja ja kaikkea karmivaa rekvisiittaa ks. päivään liittyen. Ovat leikelleet kuvia irti ja liimailleet erivärisille papereille. Lopuksi kansi ja vähän senkin koristelua. Harmi vaan, kun lehtiset jäivät ihan kesken, vaikka kotonahan niitä voi toki jatkaa.

Kuvassa 5-vuotiaan tytön lehtinen:

 

 

Leivoimme yhtenä päivänä kahdenlaisia muffinsseja: valkosuklaisia ja turkinpippurirouheella maustettuja. Ne piti eilen koristella hirveillä hämähäkeillä mutta apua -aloin päivällä ottaa kaapista tarvitavia välineitä ja huomasin,e ttä musta väri oli loppunut :( No, laku-nonparelleja ja lakritsihippuja onneksi löytyi ja lapset saivat koristella omat muffinssinsa. Ihan hyviä ne kuulemma olivat, vaikka eivät olleetkaan niin jännittäviä ;)

Muutama kuva niistäkin.

 

Tässä 4-vuotias poika luo omia muffinssejaan:

 

2,5-vuotiaalta tytöltäkin onnistuu:

 

5-vuotiaan pojan oma valmiina:

 

5-vuotias tyttö koristelee:

 

 

Joulu on jo niin lähellä, että piparien teonkin aloitimme jo :) Eilisellä halloween-välipalla herkuteltiin myös mulkosilmäisillä Aavepipareilla.

 

Tällä viikolla oli paljon aave- ja hämisleikkejä. Ainut laulu mikä liittyi ikäänkuin teemaan oli Hämä-hämä-häkki, kiipes langalle.....