Jotenkin lamaannutti Vuodatuksen kaatuminen, joka vei kaikki kuvat mennessään, että eipä ole tullut päivitettyä. Mutta jospa nyt alkaisin lisäillä kuvia pikkuhiljaa ...pikkuhiljaa. Onneksi kuvat taitavat olla kaikki koneellani tallessa, se lisäily vaan on aikas aikaavievää puuhaa. 

Minulla on lapsiryhmä vaihtunut. Kolme isoa lasta lähtivät ja kaksi pientä tuli tilalle. Kolmevuotias tyttö sai kaverikseen puolitoista vuotiaan tytön ja kaksivuotiaan pojan, lisäksi joinain päivinä tulee koululainen muutamaksi tunniksi. Meillä suurimalla osalla on vajaa ryhmä. Johtuen pääosin tästä työaikalaistamme (argh sitä) sekä lähelle avattavasta uudesta, moniryhmäisestä päiväkodista. Mutta näillä mennään ja nyt ainakin lapset saavat laatuaikaa entisestään :) Eiköhän ryhmäkin saada täyteen tässä ajan kuluessa.

Eli siinä kun viime keväänä "isot" laittoivat oven kiinni ja halusivat pelata tai rakentaa rauhassa, nyt ei kukaan sulje ovia ollakseen rauhassa. Ihanasti nämä työkuviot aina muuttuvat -välillä nautitaaan isommista lapsista joiden kanssa voi tehdä mitä vain, välillä nautitaan pieneistä lapsista, perushoidoista ja sylityksestä.