Viikon aloitimme askartelemalla narsisseja. Kananmunakennon "pesä" maalattiin keltaisella värillä. Värin kuivuessa leikattiin keltainen kukkaosa sekä lehdet. Varreksi teimme syömäpuikon, joka päällystettiin vihreällä silkkipaperilla. Maalattuun kananmunakennoon rypisteltiin keltaisia silkkipapereita. Jokainen halusi tehdä toisenkin kukkasen, joten äkkiä piirsin malleja ja niin lopulta meillä oli maljakko täynnä narsisseja.

 

 

 

 

En ole moneen vuoteen kylvänyt rairuohoja hoitolasten (enkä omienikaan) kanssa, koska olen pahasti allerginen. Tänä vuonna kuitenkin päätin, että nyt kylvämme ja annan sitten valmiit kylvöt lapsille heti kotiin. Se siementen kylväminen lasten kanssa on niin ihanaa puuhaa, kun seuraa miten lapset nauttivat, että nyt halusin päästä siihen osalliseksi taas pitkästä aikaa. Ja toden totta, voi sitä pienten iloa! Ja tarkkuutta, kun yksi siemen kerrallaan purkkiin laitettiin :)

Alkuviikosta yllätin lapset pyytämällä heidät askartelemaan rairuohoille alustoja. Pöydässä oli ruskeaa maalia, pensselit ja neljä Bliw-saippuapurkkia. Saippuaa :-O Muksut oli ihan ihmeissään, että miten he saavat ne siemenet sinne purkin sisälle :) En viitsinyt kauempaa kiusata toisia, vaan leikkasin mattoveitsellä purkin yläosan pois ja kerroin. Rairuohomme tulisi tänä vuonna  olemaan  siili -purkki maalattiin ruskealla akryylivärillä ja koristeltiin huopakauluksella, silmillä, puuhelmi-nenällä. Tänään kylvimme siemenet ja kunhan ne kasvavat, kasvaa siilille piikit. Ohje on jostain vanhasta askartelulehdestä. Ai niin, rusetitkin siileille liimattiin. 4vee tyttö halusi tehdä tyttösiilin ja leikkasimme hänen siililleen punaisesta huovasta rusetin. Pojatkin sitten halusivat samanlaisen. Toisen oma on tyttösiili, toisen oma on poika mutta sillä on rusetti muuten vaan. -kuulemma Siileistä tuli kyllä kivan näköiset. Alla 4-vuotiaan pojan tekemä siili. Tuo piikitön siili on nyt kyllä enemmän käärmeen näköinen :)

 

Ja tässä sitten koko siililauma piikkien kera :) Kylvimme muuten ohransiemeniä, siksi ovat vähän paksumpia kuin rairuohot.

 

 

Meillä lapsilla on värittelyt olleet tauolla pitkän aikaa. Ovat varmaan pikkasen kyllästyneet siihen ja siksi ei ole niin kiinnostanut. Nyt olen piirrellyt heille pääsiäiseen liittyviä kuvia ja johan on taas värittelyt kiinnostaneet! Monta kuvaa päivässä on kukin väritellyt ja illalla minun pitäisi taas keksiä lisää kuvia väriteltäviksi. Koska kuvia on jo nyt paljon ja ennen pääsiäistä kerkee tulla lisääkin, teemmekin niistä (jos kerkeämme) värityskirjan. Joku päivä ennen pääsiäistä laitamme ne nippuun ja iso paperi päälle, johon lapsi saa piirtää pääsiäiskuvan. Sitten vain sivut kiinni ja kirja on valmis.

 

Löysin vanhoja laulu/lorukorttejani eri teemoilla. Yksi pääsiäisloru pääsee heti huomenna kerhossa käyttöön, tänään sitä vähän  jo harjoittelimme lasten kanssa.

 

"Olen pääsiäispupu, osaan hyppiä.

 

Olen pääsiäisruoho, osaan heilua.

 

Olen pääsiäismuna, osaan pyöriä.

 

Olen pääsiäisnoita, lennän luudalla.

 

Olen virpomisoksa, osaan virpoa. "

Todella yksinkertaiset sanat siis ja leikin voi ottaa ihan sanojen mukaan -hypitään, heilutaan, pyöritään jne. Minulla on tuohon kortit, joissa aina yhden säkeen kuva ja takana lorun pätkä. Tuossa kuva korteista ja lorukortista.

 

Huomenna on taas jo perjantai ja meillä kerhopäivä. Pidämme pääsiäiskerran, eli pääsiäiseen liittyviä lauluja ja leikkejä. Lisäksi olemme kukin hoitaja askarrelleet kartonkisia pääsiäismunia, jotka piilotamme ja lapset saavat ne sitten etsiä ja pitää löytämänsä itsellään.