Mulla hajosi tietokone jo kauan sitten ja puhelimella en jostain syystä pysty tänne kirjoittaa kuin otsikon. Lasteni koneita siis lainallaan tarpeen tulleen. Ja joulupukilta olen pyytänyt tunteja lisää, että kerkeis tätäkin päivittää vähän paremmin :)

Tässä siis meidän tämän vuoden kalenterista isompi postaus kerrallaan. Mulla on ryhmä, joka todella rakastaa värittää kuvia. Ovat myös todella touhukkaita kaikki ja ovat innolla tekemässä aina kaikkea. Joten tämän vuoden kalenterissamme yhdistyy nämä molemmat. Päivittäin on siis kortti, jossa päivämäärä ja loru ja sen myötä vihjaus mitä tonttu haluaa meidän juuri sinä päivänä tekevän. Aiheeseen liittyvä värityskuva löytyy aina tonttusen vierestä, punaisesta joulupussista. Kuva väritetään viimeisenä keittiössä, eli sillä aikaa kun viimeistelen ruuan :) Kuvassa mukana loru, joka tonttusen tuomassa kortissakin. "Niin, koska jos äiti ei muista sitä niin voi lukea siitä", sanoi eräs kolmevuotias sille syyksi :)

Värityskuvista kootaan lehtinen, jonka saa jouluksi kotiin.

Tällaisen tontun "tassuista" löytyy päivän kalenteriluukku:

IMG_1957-normal.jpg

Tarkoitus ei ollut mitenkään kehittää mitään tonttutarinaa tähän ja ekana päivänä lapset näkivätkin, kun laitoin kortin tontulle ja vieressä olevaan joulupussiin värityskuvat. Seuraavana aamuna riensivät katsomaan, joko tonttu on tuonut uuden luukun kalenteriin ja heille värityskuvat :) Joten sen jälkeen on tonttunen tuonut kortin ja värityskuvat aina ulkoilumme aikana ;)

 

2.päivä:

IMG_1997-normal.jpg

IMG_1940-normal.jpg

 

3.päivä:

IMG_1996-normal.jpg

IMG_1984-normal.jpg

Jokainen piirsi tontun kurkistamaan ikkunasta. Leikimme ja lauloimme tämän laulun. Tuttu lähes kaikille, joten nopesti muistui sanat mieleen. Lauloimme myös muutaman muun joululaulun, johon liittyi jokin eläin.

 

4.päivä:

IMG_1995-normal.jpg

IMG_2005-normal.jpg

Värityskuvan lisäksi pussista löytyi myös neljä piparkakku-ukon mallista piparimuottia. Piparkakkujen leivontaa siis tiedossa! Muotit lapset saivat kotiinsa. Ja pipareita myös -ne mitä välipalalta syömättä jäi :) "Olen leipuri Pulla" -laululeikki johdatti meidät pipareiden leivontaan.

 

5.päivä:

IMG_1994-normal.jpg

IMG_2004-normal.jpg

Suomen synttärit. Juttelimme siitä,miten vanha maamme on ja millainen meidän lippumme onkaan. Itsenäisyyspäiväloruja lorulteltiin.